Tulevaisuuden näkymät

Lindex-konsernin tilinpäätöstiedote 2024, julkaistu 7.2.2025:

Tulosennuste vuodelle 2025:
Lindex-konserni odottaa liikevaihdon kasvavan vuonna 2025 paikallisissa valuutoissa 0–4 % verrattuna vuoteen 2024. Konsernin oikaistun liiketuloksen arvioidaan olevan 70–90 miljoonaa euroa. Valuuttakurssivaihteluilla voi olla merkittävä vaikutus oikaistuun liiketulokseen.


Vuoden 2025 näkymät:
Lindex-konsernin päämarkkina-alueiden makrotaloudellisen tilanteen arvioidaan pysyvän haastavana erityisesti vuoden ensimmäisellä puoliskolla. Jatkuva geopoliittinen epävarmuus voi vaikuttaa kielteisesti talouden elpymiseen. Vaikka korkotaso on jo laskenut ja inflaatio hidastunut, BKT:n (bruttokansantuotteen) kasvuennusteet vuoden 2025 ensimmäiselle puoliskolle ovat maltillisia kuluttajien suhteellisen heikon luottamuksen vuoksi. Loppuvuonna talouskasvu saattaa kiihtyä, kun korkojen odotetaan laskevan edelleen ja inflaation pysyvän vakaana. Kotitalouksien kasvava ostovoima voi vähitellen alkaa tukea kulutuskysynnän suotuisaa kehitystä. Tilanne voi kuitenkin vaihdella konsernin eri markkinoilla. Vuoden aikana voi olla häiriöitä toimitusketjuissa ja kansainvälisessä logistiikassa.

lindex-konsernin tilinpäätöstiedote 2024

Lue koko katsaus alla olevasta linkistä.